sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Kahvilavinkki & superhyvä granola!

Muutama hetki ennen joulua oli onneksi aikaa istahtaa hetkeksi aivan rauhassa ihanan ystävän kanssa kahvin äärellä. Treffasimme söpössä kahvila Kuumassa, joka sijaitsee Punavuoressa Pursimiehenkadulla. Kuuma on viehättävä pieni kahvila! Täällä oli heti tosi kotoinen ja lämmin fiilis, luonteva olo ensihetkestä lähtien.  

Kuumassa on kahveja, mistä valita. Myöskin kahvimaidoissa löytyy valinnanvaraa. Ystäväni esimerkkiä noudattaen valitsin maitokahvin seuraksi todella herkullisen näköisen (ja myös makuisen!) jugurtin kera hunajan ja granolan. Annos tarjoiltiin kauniista lasista. Suosittelen! Oli oikein oiva valinta tähän kohtaan, eikä yhtään harmittanut oma valintani. Mietin nimittäin myös raakakakkua, joita myös Kuumassa on saatavilla. Seuraavalla kerralla sitten kakkua. 



Kuuman superhyvästä granolasta inspiroituneena ajattelin kokeilla kotonakin jotain uuttaa versiota paahdetusta myslistä. Olen ollut jo monta vuotta superuskollinen Glorian ruoka & viini -lehdessä muinoin olleelle paahdetun myslin reseptille. Olen sitä itse muokannut saatavilla olevien ainesten mukaan ja myös jättänyt sokerin pois. Nyt päätin testata jo aikaisemminkin monesti mielessä olleen Pipsan keittiössä -keittokirjassa olevan Granolan. Pipsan keittiössä on ihana keittokirja. Tykkään kirjan koosta, kuvista ja selkeistä ohjeista. Ja tämä granola oli huippu!



Ensimmäiseen omaan versioon laitoin kaurahiutaleita, seesaminsiemeniä, pellavansiemeniä ja auringonkukan siemeniä. Murskasin pähkinäsekoitusta (cashew, hassel, para) hieman pienemmäksi ja sekoitin muiden ainesten sekaan. Kuumensin hunajan ja kookosöljyn ja sekoitin kuivien aineiden joukkoon. Sitten laitoin koko komeuden uunipellille ja uuniin. Omaa myslisekoitusta paahdoin uunissa vähän miedommalla lämmöllä, hieman kauemmin. 




Ja tästä tuli erinomaista! Suosittelen kokeilemaan. Seuraavaan satsiin taisin käyttää kookosöljyn sijasta oliiviöljyä ja joukkoon heitin tällä kertaa myös kookoshiutaleita ja merisuolaa. Eriomainen versio oli tämäkin. 



Myslin nautin useimmiten luonnojugurtin ja marjojen kanssa. Marjoista kelpaa kaikki; mansikat, mustikat, vadelmat ja puolukat. Näitä nyt useimmiten on pakastimessa. 


Mysli kera mieluisten höysteiden sopii hyvin aamupalaksi, lounaaksi, välipalaksi tai iltapalaksi. On niin hyvää, että maistuu ihan milloin vaan! 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti