tiistai 3. joulukuuta 2013

I T A L I A S S A!

Varmaan olimme taas jossain hyvän ruuan ja juoman äärellä, kun saimme loistoidean lähteä syksyllä Napoliin syömään pizzaa.


Reissu ei jäänyt pelkästään Napolin vierailuksi, vaikka matkan missio olikin pizza@Napoli. Viikkoon saimme mahdutettua mukaan kaikkea muutakin kivaa. Kiitos ystäville ja tutuille hyvistä vinkeistä! Juhlatunnelmaan pääsimme jo lentokoneessa - cin cin!


Ostimme lennot Roomaan Finnairilta noin 300 €:n hintaan. Perjantai-iltana seitsemän maissa olimme Roomassa ja hotellilla lähempänä yhdeksää. Kentältä otimme lentokenttäkuljetuksen (20€ / hlö), jotta säätämistä olisi hieman vähemmän. Hotellissa kävimme kääntymässä ja suuntasimme heti illalliselle Campo di Fiorin kulmille. Siinä Roomaa fiilistellessä ilta menikin. Lauantaiaamupäivän vietimme Roomassa muutamaan nähtävyyteen tutustuessa. On se muuten elämys käydä Fontana di Trevillä toivomassa ja heittämässä kolikkoa. Jännä nähdä toteutuuko toive ;). 




Roomasta jatkoimme matkaa Napoliin, jonne saavuimme lauantaina iltapäivästä. Välimatkan kuljimme nopealla junalla ja matka taittui noin tunnissa. Napolin päässä kävimme heti ostamassa junaliput paluumatkaa varten, jolloin liput sai puoleen hintaan. Suurta hupia ja huiput naurut saimme lipunmyyjän kanssa asioidessamme. Etelä-Italian fiilis!

Napolin hotellimme sijaitsi historiallisessa keskustassa, noin puolentoista kilometrin matkan päässä rautatieasemalta. 




Napolissa söimme pizzaa, pizzaa ja pizzaa. Vuorokaudessa ehtii yllättävän paljon; pizzan syömisen lisäksi kuljeksia kaupungilla, kahvitella, tutustua muutamiin nähtävyyksiin ja nauttia hyvistä juomista. Napoli oli ihana! Sinne on mentävä uudestaan, eikä pelkästään pizzan vuoksi. 

Napolista jatkoimme paikallisjunalla Pompeihin sunnuntaina iltapäivällä. Junamatka Pompeihin kesti noin puolisen tuntia. Olimme Napolin päässä valinneet väärän junan, mutta onneksi ystävällinen herrasmies, kavereidensa lievän painostuksen vauhdittamana, heitti meidät parin kilometrin päässä sijaitsevaan hotelliimme. Ihanassa Pompein kaupungissa vietimme pari rennon letkeää ja aurinkoista päivää tutustuen mm. Pompein rauniohin ja Vesuvioon.











Pompeista jatkoimme matkaa vielä pidemmälle Amalfin rannikolle. Junalla jyryytimme ensin Sorrentoon ja Sorrentossa venailimme tunnin verran bussia määränpäähämme, pieneen kylään nimeltä Positano. Bussimatka Sorrentosta Positanoon on aivan huikea. Tätä ei kannata missata. 



Positanossa olimme kaikkiaan neljä yötä. Sieltä käsin kävimme rannikon eri kaupungeissa ja pienemmissä kylissä. Välimatkat olivat lyhyitä ja matkaa taitoimme joko lautalla tai paikallisdösällä. Amalfiin matkustimme lautalla. Amalfista jatkoimme paikallisbussilla Minoriin syömään pastaa ja Minorista kävelimme Maioriin. 










Maiorista palasimme bussilla Amalfin kautta Positanoon. 





Positanosta on hyvät lauttayhteydet eri puolille. Yhden päivän mietimme merellä ja tällä samaisella reissulla kävimme tutustumassa Caprin saareen. 




Paluumatkamme kotiin oli varsin hauska ja onnistui paremmin kuin hyvin. Lähdimme lauantaiaamuna Positanosta lautalla Caprille, jossa vaihdoimme lauttaa, jolla pääsimme Napoliin. Merimatkailu oli muuten varsin mukavaa. Napolin satamasta singahdimme suoraan taksiin - tosin tiukan hintakeskustelun jälkeen. Taksilla täräytimme Da Michele -pizzeriaan, josta haimme pitsat junaevääksi. Da Michelestä kävelimme Napolin rautatieasemalle ja matkasimme Roomaan. 




Roomassa vietimme ihanan aurinkoisen päivän ihan kaupungissa kuljeksien valosta ja lämmöstä nauttien. Illan suussa edessä oli vielä viikon viimeinen junamatka Rooman rautatieasemalta lentokentälle ja reissun viimeinen etappi lentokoneella Helsinkiin. 

Meidän reissua suosi huiput säät. Viikko oli lämmin ja biitsilläkin tarkeni erittäin helposti. Viikon aikana ehtii nähdä rennollakin aikataululla yllättävän paljon. Vaikka paljon jäi tietty näkemättä, kuten Ischian saari. Kulkeminen eri välineillä sujui mutkattomasti ja kaikki arjen asiat hoituivat melko vaivattomasti. Huippureissu!      

6 kommenttia:

  1. Ai että rakastan Italiaa ja sen ruokavalikoimaa. Pizzaa Napolissa tosin en ole vielä päässyt kokeilemaan. ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Napoli ihastutti meitä rujolla charmillaan. Mielenkiintoinen kohde, jossa paljon nähtävää, edullinen hintataso ja tunnelmaa, jota ei muualta i
      Italiasta löydy tai ainakaan me emme ole löytäneet ;) Mutta Napoli jakaa mielipiteitä, majapaikka kannattaa valita tarkoin ja matkaa suunnitella etukäteen.

      Poista
  2. Kuten blogiini jo kommentoit, niin ollaan liikuttu todella samoissa paikoissa. Mielenkiintoista lukea erilaisia tarinoita näin reissun jälkeen. Napoli on todellakin mahtava, mutta oma suosikki on edelleen Firenze. Kunnes eteen tulee jokin uusi paikka ja pakka sekoittuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, on niin kiva lukea muiden reissukertomuksia :). Firenze on meillä käymättä, sinne kovasti haluaisimme!

      Poista