tiistai 11. joulukuuta 2012

Hei me tehtiin blinejä!

Blinejä teimme sangen kivalla sakilla marraskuun viimeisenä perjantaina, jolloin oli mahtava lumimyräkkä. Vieraat olivat onneksi sitkeitä sissejä ja kaikki saapuivat paikalle karmeasta säästä ja takkuilevasta liikenteestä huolimatta. Loistavaa porukkaa!

Useasti olen syönyt blinejä ja myös niiden tekemistä jonkin kerran suunnitellut. Nyt päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja valmistaa blinit alusta asti itse. Innostuin vielä kokeilemaan kahta erilaista taikinaa; perehdyin siis kunnolla blinien maailmaan. 


Sara La Fountainin Passion for Food -kirjassa on Gourmet -blinien ohje, jolla Mirka on useana vuonna valmistanut herkkublinejä. Noudatin reseptin ohjetta tarkoin: 


Resepti on neljälle hengelle.

Blinitaikinan valmistaminen oli ihanan yksinkertaista :). Annoin taikinan nousta yön yli, välillä kävin sekoittelemassa ja tutkailemassa tilannetta... 

Toisen reseptin sain siskoltani, joka on selvästi tämän ohjeen jostain lehdestä repäissyt. Kuten huomaatte, taikinoissa on jonkun verran eroja. Selvin ero on oluella tai ilman.



Taikinoiden koostumukset olivat hyvin erilaiset. Taikina ilman olutta oli paljon tiiviimpää ja paksumpaa. 




Blinit paistoimme pienellä valurautapannulla. Pannulle heitimme reilusti voita ja levy oli kohtuullisella lämmöllä. Ensimmäinen blini oli hieman kokeiluversio, mutta tämän jälkeen alkoi paistaminenkin sujua. 



Ihan eka blini!

Blinien paistaminen vie jonkun verran aikaa, joten isommalle porukalle on hyvä olla useampi pannu paistamista varten. Halukkaat vieraat pääsivät paistamaan oman blininsä, aivan kivaa yhteistä puuhastelua.  

Blinien kanssa nautimme Hartwallin tarjoamia juomia. Olutblinien kanssa sopi mainiosti Lapin Kullan Arctis Malt Pils. 




Niiden toisten blinien kanssa (taikinassa EI olutta) ruokajuomanamme oli Hartwallin uusi siideri Happy Joe Cloudy Apple. Uutuussiideri sai kovasti kehuja vierailta ja Happy Joe onkin oiva yhdistelmä mädille ja blinille.




Blinit tarjoilimme mädin, punasipulin, sienisalaatin ja smetanan kera. Kyllä oli hyvää! Suosittelen kokeilemaan - joko oluella tai ilman ;).   




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti