lauantai 4. kesäkuuta 2011

Ravintola Chef & Sommelier 3.6.2011




Tänne olimme hinkuneet jo pitkään! Odotukset Chef & Sommelieriä kohtaan olivat siis kovin korkealla. Lisäefektiä iltaan toi varsin kriittinen ruokaseura. Chef & Sommelier on luomuun keskittynyt ravintola, joka käyttää myös luonnon- ja reilun kaupan raaka-aineita. Kaikesta kuulemma hyödynnetään kaikki. Ruoka on puhdasta, käsintehtyä ja raaka-ainekeskeistä. Illan aikana kuulimmekin mukavia tarinoita ruokien raaka-aineiden alkuperästä. Huvilakadulla samaisessa mestassa ovat aiemmin sijainneet mm. La Petite Maison ja Huone & Keittiö -nimiset ravintolat, Chez Dominiqueta unohtamatta. Suuria saappaita siis.

Aterimet

Tunnelma
Marssimme kolmeen pekkaan reippaasti sisään piskuiseen ravintolaan. Rennosti talon väki toivotti tervetulleeksi ja ohjasi pöytään ja vielä vinkattiin, että etukäteen tilaamani leivät ovat jemmassa odottamassa. Olin kuullut Chef & Sommelierin hyvistä leivistä ja Facen kautta tajusin, että näitähän voi ja suorastaan pitää ostaa kotiin: Chef & SommelierTunnelma Chef & Sommelierissä oli viihtyisä. Paikka on pieni ja intiimi ja illan edetessä häly ja meteli täytti huoneen, kuitenkaan vaikuttamatta meidän pöytäkeskusteluun. Tykkäsimme ravintolan kalustuksesta. Ravintolan tyypit loivat iltaan huippukivan fiiliksen.








                                          

Ruoka
Chef & Sommelierissä on tarjolla kolmen, neljän, viiden ja seitsemän ruokailun menukokonaisuuksia, joita sai valmiista vaihtoehdoista fiksailla mieleisensä setin. Tarjolla oli myös kasvismenu. Me päädyimme neljään ruokalajiin hieman erilaisin variaatioin. 


the Menu

Alkuun otimme lasilliset cavaa - oli niin kiva kesäfiilis, johon raikas kupliva juoma niin hyvin sopi. 



Ruuat valikoituamme pöytäämme tuotiin kahta erilaista leipää, joista ehdottomaksi ykkössuosikiksemme nousi Keisari-luomuleipä. Keisari -leipä on tehty yhteistyössä Nokian Panimon kanssa,  leipätaikina on tehty Keisarin luomuoluen valmistuksesta jääneeseen mäskiin ja vierteeseen. Ihan parhaimmistoa! Leivän kanssa tarjottiin Peltolan voita. Molemmat leivät olivat kerrrassaan hyviä, vaikka Keisari oli kyllä Keisari.


Se toinen leipä
Alkuun saimme maistiaiset; 14 h haudettua etanaa kera litukanlehden, jota oli Keskuspuistosta käyty keräämässä. Mmm.. suussa sulavaa ja varmasti parasta etanaa koskaan. Yllättävän voimakas makuelämys.




Varsinaisina alkuruokina söimme Nokkosta ja Ricottaa ja Makrillia ja Selleriä. Tässä viimeksi mainitussa annoksesta sain elämyksen siitä, että selleri voi maistua hyvälle ja vielä erittäinkin hyvälle. Mielenkiintoinen ja jännittävä setti, erinomaisen makuinen. Tykkäsimme myös Nokkospiiraasta kera Ricotan, mutta tämän annoksen maku oli selvästi vaimeampi, mutta katsokaa, kuinka kaunis!

Nokkosta ja Ricottaa

Makrillia ja Selleriä
Toisina alkuruokina söimme Parsaa ja riisiä, Kanaa ja Pastaa ja Kasvismenulta erikseen pyydetty alkuruokaversio Fenkolista. Näistä ykköseksi nousi Fenkoli. Kanaa ja Pastaa annoksen kana oli ruotsalaista luomukanaa, suomalaista ei kuulemma ole tarjolla. Kanan ja Pastan kanssa oli jännän makuinen rosmariiniliemi. Kana oli mureaa. Parsa ja riisi oli raikas ja maukas. 
Parsaa ja Riisiä
Fenkolia

Pääruokina oli Mantelia ja Kuhaa ja Karitsaa ja Kasviksia. Karitsa oli pitkään haudutettua ja erittäin mureaa. Annos sisälsi kolmea eri osaa Karitsaa. Erinomainen ruoka, jossa mieltä nostatti raikkaat ja tuoreet kasvikset, aivan mainio lisäke. Mantelia ja Kuhaa oli kaunis annos. Tässä setissä oli myös perunaa ja fenkolia. Tykkäsimme kaikki kovasti. 

Karitsaa ja Kasviksia
Mantelia ja Kuhaa

Pääruokien jälkeen tilasimme yhden lautasen juustoja (7 €) jaettavaksi kolmen kesken. Lautasella oli kolmea eri juustoa. Juustojen kanssa oli itse tehty hapankorppu, rapea kuin mikä. Lisäksi tarjolla oli ranskalaista kompottia, joka oli valmistettu vihreistä omenoista ja karpaloista. Kompotti oli minun makuun täydellisen hyvä. Annos oli sopiva kolmelle maistiaisiksi. 


Lautasella mm. Armas-juustoa. 


Suklaata ja marjoja ja Inkivääriä ja hedelmiä oli tiedossa illan päätteeksi. Suklaa sisälsi tummaa suklaata ja maitosuklaata. Suklaakakku oli jytkyä kamaa, muistaakseni tumma suklaa oli 70 %. Maitosuklaatanko puolestaan taas ihanan pehmeää ja makeaa. Suklaakakun päälle annosteltiin mustaherukasta ja mustaherukanlehdistä valmistettua vaahtogeeliä. Inkivääriä ja hedelmiä oli mielenkiintoisen kuuloinen jälkkäri. Annos oli raikas ja kaunis ja sopivan makea. 
Inkivääriä ja hedelmiä
Suklaata ja marjoja
Kaiken kaikkiaan illan menu Chef & Sommelierissa oli kekseliäs ja 
maukas. Kaikki annoksemme eivät olleet täysosumia, mutta monessa onnistuttiin ensiluokkaisen hyvin. Viinivalinnat olivat juojalle mieluiset ja muutama viineistä jäi erityisesti mieleen, esimerkiksi tuhdin suklaajälkkärin kanssa suositeltu viini oli loistava.

Valkkari

Jälkkäriviini
Palvelu
Chef & Sommelierin palvelu oli ensiluokkaista. Me tykkäsimme ravintolan tyylistä: rento, mutta asiantunteva ote. Mielellään pojat kertoivat ruuista ja viineistä ja jutustelivat meidän kanssa pitkät pätkät. Yksi rentouteen vaikuttava asia oli myös se, että aterimet tuotiin kerralla pöytään. Tarjoilija kävi pöydässä ruokien tarjoilun lisäksi kaatamassa juomaa, mutta saimme muuten olla aivan rauhassa omine juttuinemme. Palvelu oli huomaavaista, ystävällistä ja tyylikästä. Oli ilo seurata innokasta ja asiastaan fiiliksissä olevien ihmisten työskentelyä. Illallisen aikana tuli selvästi ilmi tyyppien perehtyneisyys ja paneutuminen omaan missioonsa. Tässä ravintolassa tuli ehkä eniten ikinä meille ruokailijoille henkilökohtainen kosketus ruokaan ja sen alkuperään. Hurjan kiva ilta, johon suuresti vaikutti hyvän ruuan lisäksi palvelu. Me viihdyimme täällä.


Alkujälkiruoka: Basilikaa ja jogurttia

Hintalaatusuhde
Hintalaatusuhde Chef & Sommelierissä on hyvä - oikein hyvä. Kaikki ruuat oli vimpan päälle valmistettuja ja huolella mietittyjä. Annokset olivat kauniita ja viimeisteltyjä, kuten kuvista näkyy. Puhtaasta ruuasta maksaa mielellään ja siitä, että tietää, mistä raaka-aineet ovat kotoisin, kuten esimerkiksi Keskuspuistosta tai Espoon kallioilta.. Joillekin annoksille sytyimme enemmän kuin toisille, mutta kaikkinensa ruuissa oli hyvä raikas meininki. Voimakkaita ja rohkeita makuja ja vetoja, niin ruuissa kuin viineissäkin. Viinit olivat mielestämme edullisia. Pari alkujuomaa ja neljä eri ruokalajien kanssa tarjottua viinilasia maksoivat yhteensä 40 €. 

Suosittelemme hyvillä mielin vierailua tänne! Chef & Sommelier


Tunnelma 9,5
Ruoka      9,5
Palvelu    10
Hintalaatusuhde 9,5


Huvilakatu 28

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti